Ensimmäisenä testiin pääsi Aito Kauraruoka:
500 g pastaa
200 g sieniä (itse käytin ruskeita herkkusieniä)
200 g sieniä (itse käytin ruskeita herkkusieniä)
200 g tuoretta pinaattia
1 kpl sipulia
valkosipulia oman maun mukaan (itse laitoin 3 kynttä)
1 prk (250ml) Kaslink Aito Kauraruokaa
2,5 dl raastettua juustoa (parmesan, emmental yms. Violifen maidottomat juustot)
suolaa
pippuria
ripaus chiliä
Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan kypsäksi. Valuta pasta hyvin ja jätä se lävikkön odottamaan.
Kuumenna pieni määrä öljyä paistokasarissa ja kuullota sieniä sekä sipuleita parin minuutin ajan. Lisää sen jälkeen joukkoon pinaatti ja kuullota aineksia vielä noin minuutin ajan.
Tässä vaiheessa hieman jännitti, että mitä tapahtuu. Aito Kauraruoka kuitenkin reagoi täysin samalla tavalla kuin ihan perus maitopohjainen ruokakermakin. Ainakaan en itse huomannut mitään eroa. Oli myös pakko maistaa tässä vaiheessa, että millaisen maun Kauraruoka antaa. Maku oli ihanan pehmeä ja sopi aivan täydellisesti ainakin juuri sillä hetkellä pannulla olevien aineksien kanssa.
Kaada viimeisenä joukkoon keitetty pasta sekä juustoraaste. Mausta suolalla, pippurilla ja chilillä. Kääntele pastaa hetken aikaa pannulla ja anna muhia hetki jälkilämmöllä. Katso kuitenkin ettei pasta pala kiinni kasariin.
Laita pasta tarjoiluastiaan ja ripottele vielä päälle juustorastetta. Valmista tuli! Ja se tärkein eli maku... Ihan 5/5!
Aito Kauraruoka pääsee meillä varmasti osaksi kaikkia ruokia, johon ruokakermaa käytetään. Ja koska kyseessä on maustamaton tuote, on siitä helppo maustamalla tuunata juuri sen makuinen versio kun haluaa.
Seuraavaksi testiin lähtee Aito Kaurajuoma Mustikka...
<3 Hanna

Hei Hanna! Kiitos ihanasta postauksesta, sienipasta näyttää herkulliselta! :)
VastaaPoistaLähettäisimme sinulle mielellään pienen kiitoksen postissa, mutta tätä varten tarvitsisimme yhteystietosi! :)
Voisitko laittaa meille meiliä osoitteeseen: marita.eriksson@kaslink.fi