Ruoka oli jälleen kerran suuressa roolissa juhannuksena, ja minun vastuullani oli tänä vuonna kehittää jokin jälkiruoka. Olin jo hetken aikaa mielessäni kehitellyt ideaa kakusta, joka olisi vähän niin kuin juustokakku, mutta ilman tuorejuustoa. Ja tässä se tulee Mango-Kookos rahkakakku, joka muuten maistui rahkaa normaalisti karttavalle herkkusuullekin, ja jota aluksi luultiin ihan tavalliseksi juustokakuksi. Tätä kakkua voisi siis ehkä sanoa juustokakun terveelliseksi serkuksi, joka on lisäksi todella helppo valmistaa:
Mango-Kookos rahkakakku
Pohja:
250 g digestivekeksejä
190 g vauvojen mangososetta
Täyte:
3 prk laktoositonta maitorahkaa (3x250 g)
3 prk kookoksen makuista Skyr rahkaa (3x170 g)
1 kpl syöntikypsää mangoa
8 kpl liivatelehteä
Steviaa makeutukseen oman maun mukaan
Pinnalle:
Esim.
Tuoreita marjoja (mansikoita, mustikoita, vadelmia)
Mangon lohkoja
Kookoshiutaleita
Mitä itse haluat
Vuoraa irtopohjavuoka leivinpaperilla. Itselläni oli käytössä halkaisijaltaan 24 cm irtopohjavuoka.
Valmista pohja hienontamalla keksit tehosekoittimella. Lisää joukkoon mangosose. Painele pohjaseos vuoan pohjalle.
Laita liivatelehdet kulhoon kylmään veteen likoamaan.
Kuori mango ja leikkaa lohkoiksi. Laita mangon lohkot sekä maitorahka tehosekoittimeen ja sekoita tasaiseksi massaksi. Kaada seos kulhoon odottamaan.
Notkista Skyr kookos-rahkat tehosekoittimessa ja kaada tämän jälkeen kookosrahka samaan kulhoon mangorahka seoksen kanssa. Sekoita tasaiseksi ja mausta tarpeen tullen stevialla.
Kuumenna kattilassa noin 1 dl vettä kiehuvaksi ja sulata joukkoon liotetut liivatteet. Muista puristaa liivatteista ylimääräinen vesi pois ennen kun sulatat ne kiehuvaan veteen. Sekoita liivatevesi rahkaseokseen.
Kaada rahkaseos irtopohjavuokaan ja peitä vuoka kelmulla. Anna kakun hyytyä jääkaapissa vähintään kolme tuntia.
Irrota vuoan reunukset ja siirrä kakku tarjoilulautaselle. Koristele haluamallasi tavalla.
Kokeile rohkeasti myös erilaisia makuyhdistelmiä. Maitorahkaa on helppo maustaa mieleisekseen ja kauppojen valikoimista löytyy paljon erilaisia makurahkoja.
Kakusta saa muuten gluteenittoman käyttämällä pohjaan gluteenittomia keksejä. Kokeile myös eri makuisia soseita.
Maistuvia kakkuhetkiä!
Itse palailin eilen kotiseudultani Valkeakoskelta, jossa olin juhannuksen vietossa. Arki ei kuitenkaan pääse iskemään ihan niin lujasti, sillä itselläni kesäloma jatkuu vielä pätkän matkaa. Ja torstaina olisi lähtö kohti Rhodoksen aurinkoa.
Mukavaa maanantaita :)
<3 Hanna
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti