Pimeysväsymys on yrittänyt tänä vuonna ihan tosissaan. Mikään unimäärä maailmassa ei tunnu riittävän; koko päivän saattaa olla väsynyt ja voimaton olo. Aurinkoa alkaa ihan tosissaan olemaan ikävä, sekä sen valoa että lämpöä. Toisaalta sellaiset kirpeät aurinkoiset talvi- ja syyspäivät ovat ihan parhaita ja niistä saa ladattua enegiavarastoihin täydennystä, jotta jaksaa kesään asti. Tuollaiset päivät kuitenkin antavat vielä odottaa itseään, varsinkin ne talvipäivät. Niitä odotellessa pimeysväsymystä vastaan on taisteltava toisin keinoin.
Itsellä toimivat parhaiten melko yksinkertaiset keinot kuten rytmitys ja liikunta. Rytmityksellä tarkoitan sitä, että en anna yöunien venähtää liian pitkäksi (7-8 h yössä), en myöskään ota överipäikkäreitä, sillä olen oppinut kantapään kautta, että kummasssakin tapauksessa olo on vaan entistä väsyneempi ja kropan käynnistäminen uuteen päivään tai päikkäreiden jälkeen on tahmeata. Rytmitykseen liittyy myös ruoka. Kun syö säännöllisesti (3-4 h välein), pitää huolen riittävästä vitamiinien saannista ja juo riittävästi vettä päivän mittaan, pysyy energiatasot ylhäällä. Samalla pimeysväsymyksen aiheuttama herkutteluhimo pysyy aisoissa eikä joka päivä tule otettua sitä kuuluisaa suklaapatukkaa väsymysoireisiin. Kerran viikossa kuitenkin sallin itselleni päivän, jolloin saan herkutella.
Ei ole turhaa todeta jälleen kerran, että liikunta vaikuttaa vireystilaan. Se on vaan totta! Vaikka kuinka väsyttäisi, niin jo se että kiskoo itsensä ylös, ulos ja liikkeelle piristää. Mitään ennätyksiä silloin ei rikota, mutta fiilis siitä, että on selättänyt väsymyksen edes hetkeksi, antaa piristysruiskeen, jonka avulla jaksaa painaa.
Kaikkein tärkein voimavara pimeyden keskellä ovat kuitenkin yhteiset hetket ystävieni ja perheeni kanssa. Viime viikonloppuna tuo tuli todistettua monta kertaa. Oli aivan ihanaa pitkästä aikaa istua rauhassa alas ystävien kanssa. Juoda lasi viiniä ja nauraa niin, että kitarisat vilkkuivat. Nauttia SIS. Deli+Cafe:n lauantaibrunssista ja kuulla samalla ystävän kuulumisia ja tulevaisuuden suunnitelmia. Käpertyä siihen sohvan nurkkaan avomiehen viereen glögilasi kädessä ja katsella jotakin hömppä sarjaa. Hetkiä, joista saa valtavasti energiaa.
Sytytellään siis kynttilöitä ja laitetaan valoja pimeyden keskelle. Kohta saa jo ripustaa ne ensimmäiset joulukoristeetkin. Soitetaan ystäville ja kutsutaan heidät ylläriglögille. Hymyillään enemmän, vaikka ulkona olisi kuinka pimeätä ja räntää tulisi niskaan. Hymyilystä kun saa myös positiivistä energiaa ja samalla saattaa piristää jonkun jopa ihan tuntemattoman päivää.
P.S. Käytiin taistelemassa pimeysväsymystä vastaan Happy Waffle Hki:ssa. Paikka löytyy Ullanlinnasta Tarkk´ampujankatu 4:sta. Kyseessä on Pop Up ravintola, joka on paikallaan tämän vuoden loppuun asti.
<3 Hanna
tiistai 28. marraskuuta 2017
sunnuntai 19. marraskuuta 2017
Maidoton Kasvis-Jauhelihavuoka
Maidoton Kasvis-Jauhelihavuoka
Yhteensä 1 kg:
Perunaa/
Pataattia
Keltaista paprikaa
Kesäkurpitsaa
Kirsikkatomaatteja
Sipulia
Munakoisoa
700 g
vähärasvaista jauhelihaa
0,5 dl neitsytoliiviöljyä
Chiliä
Kuivattuja yrttejä
Mustapippuria
Suolaa
1 prk (250 ml)
Kaslink Aito Kauraruokaa
Kuori perunat/bataatti ja pilko lohkoiksi. Pilko myös muut kasvikset ja sipuli saman kokoisiksi lohkoiksi.
Sekoita neitsytoliiviöljy
ja mausteet keskenään.
Kaada kasvikset
ja juurekset uunivuokaan. Kaada mausteseos juureksien ja kasvisten päälle.
Sekoita.
Paista jauheliha
pannulla omassa rasvassaan melkein kypsäksi ja sekoita se sen jälkeen
uunivuossa olevien muiden ainesten joukkoon. Kaada päälle Kaslink Aito
Kauraruokaa.
Paista vuokaa 40 minuuttia 200 asteisessa uunissa
(kiertoilma 170 astetta). Anna vuoan
vetäytyä hetki folion alla ennen tarjoamista.
Reseptissä
käytetystä Kaslink Aito Kauraruoka –valmisteesta lisää täältä.
Hyvää sunnuntaita
kaikille!
<3 Hanna
sunnuntai 12. marraskuuta 2017
Kiireisen arjen helppo Pestopasta
Tästä oman kiireisen arjen totaalinen pelastusruoka, jossa liha on korvattu MiFU:lla ihan vaihtelun vuoksi ja valmistuksen nopeuttamiseksi. Tuo MiFU muuten toimii tuolla pastan seassa ihan 5/5!
Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan. Varo ettei pastasta tule liian pehmeää.
Sillä aikaa kun pasta kiehuu, pilko sipulit ja kypsennä niitä yhdessä MiFU:n kanssa pannulla tilkassa öljyä.
Kun pasta on valmista, sekoita pasta ja pesto keskenään. Sekoita lopuksi joukkoon sipuli MiFU -seos.
Voit laittaa pastan sekaan aurinkokuivattuja tomaatteja tai koristella annokset nillä erikseen.
Vinkki! Jos on oikein kova kiire, niin MiFU:n voi lisätä pastan sekaan ilman, että sitä on kypsennetty pannulla. Myös sipulin voi korvata valmiilla sipuli rouheella.
Pasta muuten vaan paranee ollessaan jääkaapissa, joten tästä satsista riittää kahdelle ihmiselle ainakin viikoksi ruokaa.
<3 Hanna
Pestopasta Mifulla
500 g gluteenitonta pastaa
380 g vihreätä pestoa
330 g MiFU:a (itse käytin makua Meksikon pippuri)
2 kpl keskikokoista sipulia
ripaus suolaa pastan keitinveden sekaan
öljyä sipulin ja MiFU:n kypsentämiseen pannulla
aurinkokuivattuja tomaatteja
Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan. Varo ettei pastasta tule liian pehmeää.
Sillä aikaa kun pasta kiehuu, pilko sipulit ja kypsennä niitä yhdessä MiFU:n kanssa pannulla tilkassa öljyä.
Kun pasta on valmista, sekoita pasta ja pesto keskenään. Sekoita lopuksi joukkoon sipuli MiFU -seos.
Voit laittaa pastan sekaan aurinkokuivattuja tomaatteja tai koristella annokset nillä erikseen.
Vinkki! Jos on oikein kova kiire, niin MiFU:n voi lisätä pastan sekaan ilman, että sitä on kypsennetty pannulla. Myös sipulin voi korvata valmiilla sipuli rouheella.
Pasta muuten vaan paranee ollessaan jääkaapissa, joten tästä satsista riittää kahdelle ihmiselle ainakin viikoksi ruokaa.
<3 Hanna
Tunnisteet:
arjen pelastus,
gluteeniton,
gluteeniton pestopasta,
helppoa ilman gluteenia,
helppoa ja nopeata ruokaa,
laktoositon,
lihaton,
mifu,
pestopasta,
ruokarae,
vegaaninen
sunnuntai 5. marraskuuta 2017
Lakritsikinuski Sydämet
Olemme nyt hieman
vajaa viikon asuneet uudessa kodissa. Vielä on muutamia pahvilaatikoita
nurkissa pyörimässä ja purkamatta. Muutamia hankintojakin pitää vielä tehdä,
sillä nykyinen sohva, ruokapöytä ja työpäytä eivät ihan sopineetkaan
paikoilleen. Mutta tuosta huolimatta keittiötä oli pakko päästä heti
kokeilemaan. Vihdoinkin kunnolla laskutilaa, upouudet kodinkoneet, tilava uuni
ja hyvä valaistus. Keittiön testauksesta huolehtivat Lakritsikinuski sydämet,
joissa yksinkertaisen keksipohjan päällä on makea lakritsikinuskikuorrute.
Lakritsikinuski
sydämet
Keksipohja:
2 kananmunaa
200 g margariinia
2 dl sokeria
1 tl
vaniljasokeria
6 dl vehnäjauhoja
1,5 tl
leivinjauhetta
1,5 tl soodaa
Lakritsikinuskikuorrute:
300 g pehmeitä lakritsikaramellejä (esim. Kick-karkkeja)
2 dl kuohukermaa
Vaahdota sokerit ja pehmeä margariini vaahdoksi. Sekoita kananmunat rasvaseokseen.
Jaa taikina osiin
ja kauli jauhotetulla alustalla taikinan osista noin 1 cm:n paksuinen levy. Ota
levystä sydämen muotoisella muotilla keksejä. Siirrä keksit uunipellille
leivinpaperin päälle. Jos keksit eivät lähde helposti irti alustasta niin käytä
apuna ohutta veistä, jonka voi ujuttaa taikinaisen keksin alle. Siirrä keksit
veitsen avulla pellille paistamista varten.
Paista keksejä
uunissa noin 10 minuuttia (150 astetta (kiertoilma), 175 astetta (perusuuni)).
Keksit ovat valmiita kun ne ovat hieman saaneet väriä pintaan.
Nosta keksit
jäähtymään.
Valmista kuorrute. Pilko
lakritsikaramellit kattilaan ja kaada kerma joukkoon. Keitä miedolla lämmöllä
kunnes karamellit sulavat. Keitä tämän jälkeen vielä noin 5 minuuttia eli
kunnes seos on tummunut ja muuttunut paksuksi.
Koristele jäähtyneet
keksit kuorrutteella seuraavasti:
Käytä apuna
pihtejä. Asettele keksi pihteihin niin, että keksin pohja on sinuun päin ja
dippaa keksiä lakritsikinuskiin.
Laita keksit
jääkaappiin kovettumaan ainakin vuorokaudeksi ja lisää tämän jälkeen loput
haluamasi koristeet kekseihin (esim.valkoinen sokerikuorrute tuubista, syötävät
koristehelmet...).
Vinkki! Älä kasaa
keksejä päällekkäin, vaikka kuorrute olisi kovettunut. Keksit jäävät tahmeiksi,
joten ne tarttuvat toisiinsa kiinni helposti.
Hyviä
herkkuhetkiä!
<3 Hanna
Tunnisteet:
helppoa leivontaa,
itsetehty,
jälkiruoka,
keksit,
lakritsi,
lakritsikinuski,
lakritsikinuskikuorrute,
lakritsikuorrute,
leivonta,
makeata,
pientä makeaa,
reseptivinkki
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)