torstai 27. huhtikuuta 2017

Gluteenittomat uunidonitsit vadelmakuorrutteella


Uunissa paistetut donitsit ovat kasvattaneet suosiotaan kovaa vauhtia. Kokeilin jo viime vappuna näitä ilman rasvankäryä valmistuvia herkkuja ja ihastuin. Tänä vappuna mennään siis samalla kaavalla. Olen kuitenkin viime aikoina innostunut kokeilemaan erilaisia gluteenittomia leivonnaisia sekä ruokia yleensä, joten erona viime vuoteen donitsitkin ovat tänä vappuna gluteenittomia. Kuorrutteena päätin kokeilla, ystävän vinkistä, vadelman makuista perinteisesti cupcakeille käytettävää tomusokerikuorrutetta. Ja tarvitsee kyllä sanoa, että sopii vallanmainiosti donitsien kaveriksi. Koristelussa käytin Beauty Sweeties karkkeja, jotka ovat gluteenittomia sekä ihan perus nonparelleja.  Tässä herkullinen gluteeniton resepti vapuksi:

Gluteenittomat uunidonitsit

4 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
3 kanamunaa
60 g margariinia
kardemummaa
5 dl gluteenitonta jauhoa (esim Sunnuntain gluteeniton jauhoseos)
½ tl suolaa
2 tl leivinjauhetta
2,5 dl maitoa

Vatkaa munat ja sokerit vaahdoksi. Lisää joukkoon sulatettu margariini ja vatkaa tasaiseksi.
Yhdistä kuivat aineet keskenään. Sekoita ne sen jälkeen munasokerimargariini vaahtoon vuorotellen maidon kanssa. Sekoita varovaisesti tasaiseksi.



Voitele donitsipelti huolellisesti ja täytä kolot puoleen väliin asti taikinalla. Donitsit turpoavat uunissa todella helposti.

Vinkki! Pursota taikina pursottimella koloihin. Kertakäyttöisen pursottimen saat, kun leikkaat esimerkiksi pakastepussista yhden reunan auki.


Paista donitseja 175 asteisessa uunissa noin 10-15 minuuttia. Paistoaika riippuu uunistasi. Voit kokeilla kypsyyttä varovasti hammastikulla. Jos tikkuun ei tartu taikinaa, donitsit ovat kypsiä. Toinen merkki kypsyydestä on, kun donitsien reunat alkavat irrota pellistä.

Kippaa kypsät donitsit vaikkapa leivinpaperin päälle jäähtymään ja odottamaan koristelua.



Vadelmakuorrute

2 dl vadelmia
½ dl sokeria
½ dl vettä
200 g margariinia
ripaus vaniljasokeria
tomusokeria

Laita vadelmat, sokeri sekä vesi pieneen kattilaan ja keitä noin kaksi minuuttia. Kaada seos muovikulhoon ja anna jäähtyä.

Lisää jäähtyneen seoksen joukkoon margariini, vaniljasokeri sekä haluamasi määrä tomusokeria. Sekoita sähkövatkaimella. Tomusokerin määrällä pystyt vaikuttamaan siihen kuinka jäykkää kuorrutteesta haluat. Pursota kuorrutetta esimerkiksi pursotin pussin avulla jäähtyneiden donitsien päälle ja koristele haluamallasi tavalla.




Mukavaa vappua kaikille ja toivotaan, että sää suosii piknikille aikovia



<3 Hanna



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti